sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Skinny Girl Diet



















Kuten tänään aikaisemmin kerroin, aion aloittaa huomenna Skinny Girl Dietin.
Kalorit löytyvät tuosta kuvasta. Sen verran vain muutosta, että aion laskea kaikki syömäni ruuat, myös hedelmät ja vihannekset, kokonaiskaloreihin.

Ensisijainen tavoite on selviytyä kunnialla koko dieetistä ilman epäonnistuneita päiviä. En tiedä, kuinka paljon paino putoaa tämän aikana, mutta tavoitteeni olisi vähintään -3 kg eli alle 47 kiloa 11.2. aamuna.

Käyn vaa'alla joka aamu ja koitan laskea kalorit mahdollisimman tarkasti. Minulla ei ole mahdollisuutta punnita ruokia, eli kalorit perustuvat omiin sekä kalorilaskurien arvioihin.
Päivitän kuulumisia tänne blogiin säännöllisesti, mahdollisuuksien mukaan päivittäin.
Seuraavan kuukauden postaukset tulevat siis sisältämään ajatuksia dieetistä ja sen etenemisestä, painonseurantaa, kalorien laskemista ja muuten vaan olotilan päivittelyä.

Lisänä dieettiin otan joka aamu monivitamiini- ja biotiinitabletin sekä D-vitamiinia joka toinen päivä (vain joka toinen koska myöskin monivit.tabletti sisältää vähän D-vitamiinia).

Huomenna saatte kuulla ensimmäisestä päivästä. Wish me luck.

2 kommenttia:

  1. Kiva blogi sulla ja jään lukijaksi!:) jos haluut nii käy kattomas mun uus blogi!:) tulee sisältämää kans höpötyksia laihutuksesta, syömishäiriöstä ja kaikesta tämmösestö! http://littletoofat.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista