Loppuunpalanut

Olin tämän jakson alussa ihan positiivinen ja ajattelin, että nyt on helpompaa ja voi rentoutua ja hengähtää. Painokin on ollut laskussa, sehän on nykyään se, mikä mun elämää suurimmaksi osaksi määrittää. Koulu on ollut se toinen.

Nyt mä en tiedä. Tää ilta on vaan ollut pelkkää sekasotkua. Vaikka mulla on ollut aikaa vaikka kuinka paljon, en ole saanut läksyjä tehtyä ja kun olen koittanut, stressisyöminen on puuttunut peliin. Ärsyttää, vituttaa, olen pettynyt itseeni. Hävettää sanoa, mutta oksensin taas, lähes vuoden tauon jälkeen. Ei voi muuta sanoa kun että tätä itseensä pettymystä ei voi edes sanoin kuvailla.

Yleisestikin menee jotenkin paskemmin. En jaksa enää koulua. Olen aina ollut hyvä koulussa ja motivoitunut, nyt en jaksa edes lukea sanakokeisiin tai tehdä läksyjä. Aamulla en jaksaisi herätä ja koulussa odotan vain sen loppumista. Odotan että pääsen kotiin, jossa en kuitenkaan tee mitään. Ennen oli aina jotain odottamista. Odotin kavereiden näkemistä, odotin kivoja tunteja, odotin, että saan osoittaa pärjäämiseni koulussa. Nyt tuntuu että olen ihan paska, vaikken edes ole.

Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä musta tuntuu, että olen ruma. Siis oikeasti ruma, en vaan läski tai pulleaposkinen. Musta tuntuu, että näytän tylsältä, vaikka tykkään tyylistäni ja hiuksenikin ovat ihan ok. Olen aina ajatellut olevani ihan kivan näköinen, jopa suht nätti. Nyt katsoin yksi päivä itseäni peilistä ja ajattelin vain, että helvetti mä olen ruma. Vaikken edes ole.

Tähän liittyen, olen koko syksyn miettinyt hiusteni värjäämistä. Ne ovat nyt luonnonvaaleat, eli sellaiset hyvin vaaleanrusehtavat. Haluaisin ehkä aivan vaaleat hiukset. Pelkään vain, että blondaaminen tappaa ne vähäisetkin ohuet hiukset mitä mulla on. (Mulla on siis luonnostaan tosi heikko ja ohut hiuslaatu...)

Toivottavasti tää paska olo on jotain ohimenevää. Äiti sanoi mulle joskus, että jos koittaa olla liian täydellinen, polttaa itsensä loppuun. Tänä syksynä se on useita kertoja sanonut, että mun ei pitäisi ottaa koulua niin vakavasti. Mä luulen, että se on oikeassa. Mä olen polttanut itseni loppuun. Tarvitsen tauon elämästä.

Tuntuu, ettei mulla ole mitään syytä valittaa, koska kaikki on periaatteessa hyvin. Niin monella on asiat huonommin, mä olen niihin nähden etuoikeutettu. Jos joku kysyy että mitä mulle kuuluu, vastaan että hyvää. Mulle kuuluu hyvää hetkittäin. Mun päivät on yleensä ihan hyviä. Hyvä on se päällimmäisin tunne. Kuitenkin tää paska on jossain siellä sisällä, enkä oikein osaa pukea sitä sanoiksi.

Anteeksi jos tää postaus on tosi sekava tai vammanen, huomenna varmaan kadun tän julkaisemista. Oli silti pakko päästä kertomaan nää asiat, että saan ne pois mun sisältä. Sitä vartenhan tää blogi mulla on.

Haluaisin vain unohtaa kaiken paskan hetkeksi ja irrota toiseen todellisuuteen. Rakastan lukemista ja luin pitkästä aikaa viime viikolla kirjan. Lukiessa unohdan tän maailman ja olen hetken aikaa onnellinen. Huomenna menen taas kirjastoon ja lainaan pakoreittejä toisiin maailmoihin.